Marraskuun reissu Tiilikkajärven kansallispuistoon

Päätin kesällä että blogini tulee käsittelemään triathlonin lisäksi kaikkea liikkumista ja aktiivista elämää. Tämän johdosta myös yksi lempiharrastuksistani, eli retkeily, tulee olemaan jatkossakin suuressa roolissa blogiani.

Olen jo pitkään tahtonut laajentaa retkeilyharrastustani myös talvikaudelle, koska Suomen talvi lohkaisee ison osan vuodesta. Tähän saakka esteenä on ollut lähinnä omat (turhat) pelot ja välineiden puute. Talviretkeily vaatii varusteilta enemmän kuin muut kolme vuodenaikaa. Lämmintä on saatava ylle ja alle ja joka puolelle, jos metsässä aikoo yöpyä. Syksyllä ostin itselleni laadukkaan Warmpeace Viking 600 makuupussin, jolla pärjää vielä näillä keleillä oikein hyvin (comfort -3 astetta, Limit -9 astetta). Lisäksi kylmempiä kelejä ajatellen ostin itselleni saman valmistajan Drake kevytuntuvatakin. Näillä varusteilla oli mukavan lämmin olla nollakelin retkellä Tiilikkajärven kansallispuistoon.

Lähdimme ystäväni Tommin kanssa perjantaina iltapäivästä ajelemaan kohti Rautavaaraa ja Tiilikkajärven kansallispuistoa. Rautavaaralla pysähdyimme perinteisesti kauppaan ostamaan viimeiset tarpeet matkalle. Pysähdymme vaikka ei olisi oikeasti mitään ostettavaa. Ihan vaan kannatuksen vuoksi. Ajoimme tällä kertaa puiston pohjois-päätyyn, jossa itse en ole käynyt koskaan. Jos jalkaani vaivaava plantaarifaskiitti ei olisi häiritsemässä, olisimme luultavasti kävelleen etelä-päädystä Kosevalle, mutta nyt tyydyimme lyhyimpään mahdolliseen reittiin.

Kun astuimme autosta ulos, huomasimme iloksemme että parkkipaikalla ei ole ketään muita. Saisimme luultavasti olla Kosevalla kahdestaan. Huomasimme myös että klo 17.00 on jo säkkipimeää. Otsalamput päälle ja kävellen muutaman kilometrin päähän Kosevan autiotuvalle. Sääennusteesta huolimatta taivas oli pilvetön ja saimme ihailla kirkasta tähtitaivasta. On muuten omituista kävellä itselleen tuntemattolla alueella pilkkopimeällä! Oma näkökenttä rajaantuu kapeaksi kiilaksi ja ei tiedä yhtään mitä ympärillä on. Vasta paluumatkalla tajusin että kävelimme suhteellisen kapeaa niemeä, jonka molemmin puolin oli vettä. Tällä kertaa ei mielikuvituksen möröt eivät hyppineet pimeydessä, joita usein ovat karhu ja Cthulhu.

Kun pääsimme kohteeseen aloimme tekemään samantien polttopuita. Iloksemme paikalle oli tuotu uusi saha, jolla oli mukava työstää polttopuuta koivuparruista. Nuotio tulille ja makkarat paistumaan. Samalla menimme rantaan ihailemaan tähtitaivasta pilvettömällä taivaalla. Muutama tähdenlentokin osui näkökenttään siinä pällistellessä. Makkaroiden pupeltamisen jälkeen menimme lämmittämään autiotupaa, johon oli vieraskirjamerkinnän mukaan käyty korjaamassa kaminaa juuri samana päivänä Metsähallituksen toimesta. Kiitos tästä! Kamina toimi oikein hienosti. Samalla Tommi viritteli oman riippumattonsa ulos tuulen yltyessä. Riippumatossa itsekin normaalistu yöpyessä olen saanut kokea, että tuuli ja riippumaton virittely on kuin yrittäisi taltuttaa purjeveneen purjetta. Edellisellä kerralla Tiilikan pohjois-päädyssä olin varma, että riippumattoni lentää parin kilometrin päähän suolle, jos solmut pettää. Ei lentänyt.

Autiotuvan lämmössä

Kun yölliset majoitteet olivat valmiina, paistelimme vielä letut nuotiolla ja istuimme nuotion lämmössä. Siinä höpöteltiin hetki ja kuunneltiin pari Kaunikirjallisuuden Karvakuonojen podcastia nauraen vedet silmissä. Illalla oli vielä mukava lueskella autiotuvan vieraskirjaa tuvan ja makuupussin lämmössä. Muutaman vuoden aikana tuvassa on ollut kyllä melkoinen määrä yöpyjiä. Tosin marraskuussa ei ollut merkintöjä ollenkaan, joten olin luultavasti tuvan ainoa käyttäjä tässä kuussa. Koska olen tottunut retkeilemään lähinnä kesällä ja syksyllä, niin yön hiljaisuus hämmästytti hieman. Ulkona ei kuulunut lintujen tai moottorisahamurhaajien ääniä. Nukuin todella hyvin. Aamulla tupa oli luonnollisesti viilentynyt siihen malliin, että hengitys höyrysi. Silti makuupussissa oli lämmintä köllötellä. Tuikkasin vielä kaminaan tulet ja otin pussillisen Amerikan pastilleja seurakseni pussiin ja jatkoin pötköttelyä.

Lettuja retkipannulla. Vähintään puoli pakettia voita paistamiseen, että jaksaa.

Aamulla keiteltiin aamupalat ja hämmästeltiin ihmeellisen röyhkeää talitinttia, joka pyrki meidän kanssa samalle aamiaiselle. Kun hän ei saanut meiltä puuroa, päätti tintti napostella hieman Tommin pesusientä kostoksi. Siinä tuli vanha Uuno leffan juttu kyllä mieleen;

Vaimo: ”Uuno! Pidätkö pikkulinnuista?”

Uuno: ”Riippuu kastikkeesta”

Aamulla päätimme kävellä vielä hieman mutkitellen autolle ja ihastelimme valoisassa maisemia. Tommille puisto on jo melko tuttu vuosien varrelta, mutta itse löysin tämän paikan vasta tänä vuonna. Kävimme Tiilikkajärvellä nyt kolmatta kertaa muutaman kuukauden sisällä ja aion palata sinne vielä uudestaankin vielä ennen joulua.

Talvikauden retkeilyä varten olen tehnyt itselleni toivelistan varusteista. Hankinnassa on ainakin:

  • OAC KAR sukset / liukulumikengät (on muuten typerä nimitys…)
  • Merinovillainen kerrasto
  • Ruokatermos
  • Kumisaappaat + kahdet huovat

Näillä jos pärjäisi tulevan talven ja hankkisi sitten varusteita pikkuhiljaa lisää. Teltta uupuu minulta vieläkin, joten se on ensi vuoden hankinta nro 1.

Alla vielä video meidän tämänkertaisesta retkestä. Klipit on kuvannut minä ja Tommi kännykällä ja editointikin on tehty puhelimella.

Tiilikkajärven kansallispuisto 2017 from Markus Aspegren on Vimeo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s