Unelmieni reissu Norjaan – osa 1

Tämä kesä jää varmasti muistoihin parhaana kesänä ikinä (tähän saakka), jos lapsuuden taianomaisia kesiä lasketa mukaan. Näillä sanoilla aloitan kertomuksemme matkasta Pohjois-Norjaan. Olimme haaveilleet vaimoni kanssa seikkailuntäyteisestä lomasta jo syksystä saakka. Haaveilimme kuvien ja matkakertomusten äärellä, kirjoitimme suunnitelmia vihkoon ja odotimme matkaa nämä haaveet silmissämme. Siksi jaan meidän matkatarinamme ja paljon kuvia luettavaksenne ja nähtäväksenne….

Marraskuun reissu Tiilikkajärven kansallispuistoon

Olen jo pitkään tahtonut laajentaa retkeilyharrastustani myös talvikaudelle, koska Suomen talvi lohkaisee ison osan vuodesta. Tähän saakka esteenä on ollut lähinnä omat (turhat) pelot ja välineiden puute. Talviretkeily vaatii varusteilta enemmän kuin muut kolme vuodenaikaa. Lämmintä on saatava ylle ja alle ja joka puolelle, jos metsässä aikoo yöpyä.

Off seasonin iloja – retkeilyä ja kevyttä liikuntaa

Blogini tulee muuttumaan jatkossa sisällöltään. Tulevaisuudessa blogini tulee käsittelemään triathlonin ja liikunnan sekä ravinnon lisäksi ulkoilua ja retkeilyä. Koska liikunta on niin lähellä sydäntäni aina, niin yritän yhdistellä aiheita parhaani mukaan. Jatkossakin tulen jakamaan tietämystäni tavoitteellisesta urheilusta, mutta retkeily tulee kulkemaan mukana palauttavana voimavarana ja yhtenä isona elementtinä terveellisessä elämässä.